Tilitys.

En ole pitkään aikaan pistänyt kuvia mun asuista joten ajattelin että nyt voisi sellasen tänne tyrkkäistä. Vähän niinku alkukevennykseks, koska tän kuvan jälkeen alkaa sitten melkonen tilitys ennenku katoon kokkaamaan spagettibolognesea.

Villatakki mummon vanha/toppi hennes/farkut only/naama sponsored by picasa. Nyt voitte valmistautua seuraavaan, ja äiti älä hermostu että taas se tyttö sählää.

Eli yksinkertaistettuna mä vihaan meidän koulua. Mä en halua mennä sinne, mua ahdistaa olla siellä enkä koe oloani mitenkään mukavaksi sitä ajatellessani. En tiedä mikä siellä varsinaisesti on vialla, mutta mä en toisaalta löydä oikein mitään hyvääkään. Ja hei nyt, en mitenkään yleisesti hauku meidän koulua, koska tää juttu kusee vaan ja ainoastaan mun omassa päässä ja ajatuksissa. Eli rakkaat pikkuiseni, jos luette tätä, älkää pelästykö ja lopettako kesken jooko!

Syy miksi menin tohon kouluun oli se, että luulin tän olevan mun juttu. Tavallaan se on edelleenkin, mutta toi koulu ei. Tykkään kyllä ommella ja näperrellä kaikenlaista, mutta toi opiskelu on kyllä mun mielestä ihan kauheeta. Mua masentaa iltasin ku tiiän että pitää mennä sen takia nukkumaan, että joutuu aamulla heräämään kouluun. Oon hirveesti miettiny että mitä teen ton koulun jälkeen, koska voin melkein vannoo etten tuu koskaan tekeen tota työkseni. En usko että mun innostus riittäis ompelemiseen joka päivä. Vaatekaupassa työskentely kyllä kiinnostais ihan hirveesti, mutta siihenhän ei edes tarvii tän alan koulutusta, vaan esim. kauppiksen. Eli aika turhat kolme vuotta siis.

Mä haluaisin tehä niin paljon juttuja mun elämässä, etten pysy enää itekkään mukana. Haluisin lukioon, haluisin kauppikseen, haluisin media-alalle, haluisin armeijaan, baarimikoks, poliisiks, haluisin ihan vaan perheen ja rauhallisen tulevaisuuden. Mahdoton yhtälö. (Tässä vaiheessa mulle iski niin kova nälkä että aloin tekemään ruokaa. Hyvä että teitäkin kiinnosti. :D)

Varmaan ainoo hyvä puoli siinä että kävisin tän koulun loppuun on se, että valmistuisin samaan aikaan lähes mun kaikkien turkulaisten kavereiden kanssa. Siihen se sit melkein jääkin. Tottakai se ois järkevintä, varsinkin ku oon nyt jo periaatteessa vuoden myöhässä mun opiskeluissa ja en lisää niitä vuosia haluis. Mutta kyllä tää vaan tuntuu turhalta. Jotenki semmonen olo että nää seuraavat kaks vuotta tuun vaan jumittaan paikoillani ennenku pääsen eteenpäin. En sitten tiedä onko se oikeasti sen arvosta että saan itelleni ammattinimikkeen.
Kamalaa tämä nuoruus.

Aurinko paistaa ja vettäkin sataa. Liian ristiriitaista kaikki. Huomenna luvassa vähän iloisempaa do-it-yourself postingia. :)