Äiti soitti mulle yksi päivä että päivitäppäs blogias.
Suomessa olen ollut siis jo yli kuukauden, mutta elämä on niin muuttunut. Kaikki on niin kauheen muuttunu. Ihmiset ja minä varsinkin. Niin kliseistä, mutta ihan totta.
Ehkä elämäni parhaimmat neljä viikkoa ja elämäni parhaimmin sijoitetut puoltoista tonnia ikinä. En kadu, en ikinä. Mun elämä aukes täysin, mulla on ensimmäistä kertaa elämässäni realistinen päämäärä jota haluan tavoitella. Ensimmäistä kertaa oon saanu ite tehtyä sellasen tulevaisuuden itelleni, minkä MÄ haluan, eikä muut. Uskomatonta kuinka vahvaksi voi tulla hetkessä.
Mulle sanotaan että mun elämä on sekasin. Tai ei sitä mulle suoraan sanota, kuulen sen kuitenkin aina jostain mutkan kautta. Mun elämä on sekaisin, en saa siitä otetta ja mulla on epärealistisia unelmia. Miten mä voisin pärjätä, oon taas rakastunu vääränlaiseen mieheen ja pistän oman elämäni sekaisin kun en kuuntele järjen eli muiden ääntä. En niin.
Mä en enää kuuntele muita. Oon siitä pahoillani. Opin nimittäin äsken että mä itse tiedän parhaiten mikä tuntuu hyvältä ja oikealta, sitä ei ikävä kyllä kukaan muu voi vaihtaa. Jos jonkun pitää murehtia mun puolesta, niin mun vanhempien, eikä nekään jaksa enää koska ne on nähny kuinka mä pärjään, kuinka mä oon jo iso tyttö. Mä oon valmis ottamaan riskejä ja elämään hetkessä varmaan enemmän kuin koskaan. Mun ympärillä on kuolemaa ja mä itsekin kuolen joskus, nyt vasta ymmärsin sen, miks siis taipuisin muiden tahtoon kun mun oma elämä voi olla sellaista mistä mä nautin ja mitä mä haluan elää.
Meen kohta ottaan tatuoinnin hetken mielijohteesti mutta silti tarkkaan harkittuna.
Because fuck you, that's why.
