Mun bloggausinto palas hetkeks...

...mutta katos samantien.

Mun tekis mieli vuodattaa tänne kaikki, sanoja ja tunteita säästelemättä. Toisaalta voisinkin, toisaalta en. Se saattais loukata joitain ihmisiä, toisaalta oon itkeny viimesen viikon siks koska mua on loukattu. Mun pään sisällä on nyt viikon aikana pyöriny miljoona eri fiilistä: pettymystä, helpotusta, rakkautta, vihaa, surua.

Must tuntuu että mua on petetty, toisaalta vihdoinkin semmone olo että oon vapaa. Mutten haluais olla. Ja sitten taas haluan. Saman aikasesti mun tekee mieli halata ja lyödä, itteeni ja muita. Mä en tiedä mihin mä enää kuulun, kuulunko mihinkään?

Mun pitää varmaan hetkeks lähtee pois. Tosin tänään jo vähän helpotti. Jotenkin. Tunsin pitkästä aikaa ihastumista ja semmosta oloa että mä pystyn mihin vain, mä voin tehdä mitä vaan. Kukaan paitsi mä itse ei oo estämässä.

Ja välillä voi satuttaa muita. Ei pahalla mutta tahallaan. Koska joskus pitää vain tehdä asioita joita kaikki ei ymmärrä, eikä ees halua ymmärtää.

Jos vielä joku päivä tulen satuttamaan sua, pyydän nyt jo anteeksi. Mä en haluais tarkottaa sitä. Enkä välttämättä tarkoitakkaan. Ja mun teot saattaa kuulostaa ihan järjettömiltä, mutta mä en tunteilleni voi mitään. Mä en tiedä vaan enää mitä ajatella.

Oon pahoillani ettei multa irtoo enää mitää positiivista tänne. Ainakaan nyt hetkeen. Mun pitää saada vaan elämästä ihan uus ote ennenku pystyn taas ottamaan siitä kaiken irti.

My heart will overrule my mind.

kuvat