It was a good day.

Oon just palannu elämäni ihanimmalta syyslomalta takas arkeen. Mulle tapahtu hirveesti kaikenlaista älyttömän kivaa joten alan purkamaan niitä juttuja pikkuhiljaa tässä tännekkin. Risteilyä, 18-vuotissynttärit ja kotona käymistä, tortilloja, hevosenpää ja älyttömän hyvä leffa, juhlimista, rakkaiden ystävien jälleennäkemistä ja ikäkriisin potemista. Miten paljon voi mahtua yhteen viikkoon?

Tänään oli kuitenkin ihana päivä. Ajotunti meni putkeen, teoriakoe meni läpi, tatuoinneista tuli aivan ihanat. Vaikka oonkin taas neljänteen päivään asti täysin persaukinen, olo on upea. Mä osaan! Oon taas askeleen lähempänä ajokorttia. Ja synttäreinä tajusin että oon ehkä lähimpänä omaa itteeni ku mitä oon koskaan ollut. Oon ettiny mun paikkaani tässä maailmassa 18 vuotta ja nyt viimein tuntuu että mä voin ees hetkeks asettuu aloilleni ja nauttii tässä ja nyt. Äiti sano mulle viikolla kun istuttiin illalla sohvalla, että "sä oot aina ollu semmonen valtava maailma kutsuu mua -tyyppi". Ja niinhän mä oonkin. Mun on nähtävä, tehtävä kaikki heti ja nyt.

(nyt kun kuuntelen tätä ni en voi tajuta miten oon missannu tän ja nää sanat. tässä oon minä.)

Viikonloppuna mä synttäreitä viettäessäni tajusin että mulla on maailman ihanimmat ystävät. Vuosi sitten en tuntenut oikeastaan ketään nykyisistä ympärilläni pörräävistä ihmisistä. Älyttömän rakkaista ihmisistä. Mun synttäreiltä ei taida olla yhtään kuvaa, mutta onneks muistan kaiken ja tuun toivottavasti aina muistamaan. En olis voinu toivoo parempia synttäreitä, enkä ikinä olis uskonut että löytäisin näin ihanan porukan vierelleni. Tai näin ihanan poikaystävän. Mä rakastan tätä maailmaa.