Me käytiin lauantaina katsomassa viimeinen Potteri. Ensimmäinen osa viimeisestä leffasta oli jo niin surullinen, että varauduin toiseen osaa enkä meikannut ollenkaan koko päivänä. Onneksi oli kuitenkin 3D-lasit päässä (lupaan etten enää koskaan dissa kyseistä elokuvamuotoa), eli kukaan ei leffateatterissa huomannut sitä vesiputousta mun naamalla. Päällimmäinen ajatus koko leffan aikana taisi olla vaan että
tähän se kaikki nyt loppuu.
Mun koko lapsuus on pyörinyt J.K. Rowlingin taikamaailman ympärillä. Leikin Barbeilla Tylypahkaa, ja kavereiden kanssa kiisteltiin siitä kuka on leikkiessä missäkin tuvassa (kun kukaan ei halunnu olla pahis ja luihuisessa). Mä ompelin oman kaavun, tein hatun ja taikasauvan ja omia velhorahoja; ostin "oppikirjoja" ja tein ite pergamenttia. Tein itelleni tosi hienon Nimbuksen, mutta se ei lentänyt oikein kunnolla. Mikä pettymys.
Yks mun elämän ehdottomista kohokohdista oli se kun kasi- ja ysiluokan välisenä pääsin Englantiin kielimatkalle. King's Crossin asemalla pääsimme käymään laiturilla 9 3/4, Oxfordissa vierailimme
oikeassa Tylypahkassa, yliopistolla, missä koulun ulkokuvaukset on kuvattu. Lewesissä oli muutama pikkupuoti, jotka näyttivät ihan siltä kuin ne olisi tuotu sinne suoraan Viistokujalta. Yhdestä pikkupuodista ostin säiliömustekynän, ihan vain sen takia että voisin kirjoittaa päiväkirjaa samantapaisesti kuin Potterissa. Pakkomielle? Ehkä vähän.
Sitten joskus kun mä saan lapsia, mä aion lukee niille iltasaduks Siuntio Sulosäkeen tarinoita. Ja kun ne kasvaa vähän isommiks, mä lainaan niille kirjastosta Harry Pottereita. Ja kun ne on tarpeeks vanhoja ymmärtääkseen, että elokuvat on elokuvia, mä annan niiden katsoa kaikki HP:t. Mun elämästä tämä taikamaailma ei nimittäin tuu katoamaan koskaan..
Otsikkoon liittyen, mulla alkaa autokoulu huomenna. Pelottaa, jännittää, ahdistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti