Kuten olette varmasti huomanneet, tämä blogi on täysin kuollut ja tänään aion sen lopullisesti kuopata. Sivusto jää kyllä pyörimään internetin syövereihin koska olisi raaski kadottaa nämä vuosien muistot, mutta itse kirjoittaja kiittää ja kuittaa ja siirtyy uusien hasteiden pariin.
Jos kuitenkin haluat jatkossa seurata kaikenlaista näpertelyäni ja muutenkin jollain tapaa elämääni, suosittelen mitä pikimmiten siirtymään instagramiin ja etsimään sieltä @sannasuvi .
Kiitos ja näkemiin!
Sanna
28. marraskuuta 2012
18. heinäkuuta 2012
imagine
Äiti soitti mulle yksi päivä että päivitäppäs blogias.
Suomessa olen ollut siis jo yli kuukauden, mutta elämä on niin muuttunut. Kaikki on niin kauheen muuttunu. Ihmiset ja minä varsinkin. Niin kliseistä, mutta ihan totta.
Ehkä elämäni parhaimmat neljä viikkoa ja elämäni parhaimmin sijoitetut puoltoista tonnia ikinä. En kadu, en ikinä. Mun elämä aukes täysin, mulla on ensimmäistä kertaa elämässäni realistinen päämäärä jota haluan tavoitella. Ensimmäistä kertaa oon saanu ite tehtyä sellasen tulevaisuuden itelleni, minkä MÄ haluan, eikä muut. Uskomatonta kuinka vahvaksi voi tulla hetkessä.
Mulle sanotaan että mun elämä on sekasin. Tai ei sitä mulle suoraan sanota, kuulen sen kuitenkin aina jostain mutkan kautta. Mun elämä on sekaisin, en saa siitä otetta ja mulla on epärealistisia unelmia. Miten mä voisin pärjätä, oon taas rakastunu vääränlaiseen mieheen ja pistän oman elämäni sekaisin kun en kuuntele järjen eli muiden ääntä. En niin.
Mä en enää kuuntele muita. Oon siitä pahoillani. Opin nimittäin äsken että mä itse tiedän parhaiten mikä tuntuu hyvältä ja oikealta, sitä ei ikävä kyllä kukaan muu voi vaihtaa. Jos jonkun pitää murehtia mun puolesta, niin mun vanhempien, eikä nekään jaksa enää koska ne on nähny kuinka mä pärjään, kuinka mä oon jo iso tyttö. Mä oon valmis ottamaan riskejä ja elämään hetkessä varmaan enemmän kuin koskaan. Mun ympärillä on kuolemaa ja mä itsekin kuolen joskus, nyt vasta ymmärsin sen, miks siis taipuisin muiden tahtoon kun mun oma elämä voi olla sellaista mistä mä nautin ja mitä mä haluan elää.
Meen kohta ottaan tatuoinnin hetken mielijohteesti mutta silti tarkkaan harkittuna.
Because fuck you, that's why.
Suomessa olen ollut siis jo yli kuukauden, mutta elämä on niin muuttunut. Kaikki on niin kauheen muuttunu. Ihmiset ja minä varsinkin. Niin kliseistä, mutta ihan totta.
Ehkä elämäni parhaimmat neljä viikkoa ja elämäni parhaimmin sijoitetut puoltoista tonnia ikinä. En kadu, en ikinä. Mun elämä aukes täysin, mulla on ensimmäistä kertaa elämässäni realistinen päämäärä jota haluan tavoitella. Ensimmäistä kertaa oon saanu ite tehtyä sellasen tulevaisuuden itelleni, minkä MÄ haluan, eikä muut. Uskomatonta kuinka vahvaksi voi tulla hetkessä.
Mulle sanotaan että mun elämä on sekasin. Tai ei sitä mulle suoraan sanota, kuulen sen kuitenkin aina jostain mutkan kautta. Mun elämä on sekaisin, en saa siitä otetta ja mulla on epärealistisia unelmia. Miten mä voisin pärjätä, oon taas rakastunu vääränlaiseen mieheen ja pistän oman elämäni sekaisin kun en kuuntele järjen eli muiden ääntä. En niin.
Mä en enää kuuntele muita. Oon siitä pahoillani. Opin nimittäin äsken että mä itse tiedän parhaiten mikä tuntuu hyvältä ja oikealta, sitä ei ikävä kyllä kukaan muu voi vaihtaa. Jos jonkun pitää murehtia mun puolesta, niin mun vanhempien, eikä nekään jaksa enää koska ne on nähny kuinka mä pärjään, kuinka mä oon jo iso tyttö. Mä oon valmis ottamaan riskejä ja elämään hetkessä varmaan enemmän kuin koskaan. Mun ympärillä on kuolemaa ja mä itsekin kuolen joskus, nyt vasta ymmärsin sen, miks siis taipuisin muiden tahtoon kun mun oma elämä voi olla sellaista mistä mä nautin ja mitä mä haluan elää.
Meen kohta ottaan tatuoinnin hetken mielijohteesti mutta silti tarkkaan harkittuna.
Because fuck you, that's why.
22. kesäkuuta 2012
2. kesäkuuta 2012
Winwinwin!
Ähhäh oon ihan pöhköstyny nyt täällä kun on niin hyvin menny. Oon ihan hämilläni. Mullon menny kokeet ihan nappiin (okei yks F tullu mut seki oli ihan tyhmä virhe) ja nautin täst ihan hölmönä. Lisäks sain free pour testistä B:n (jos ois ollu 14 pistet enemmä ni ois ollu A) vaiks olin ihan varma et pissin sen. Mut jotain hurjanhienon jänskää kävi kans!
Meijän koulul on semmonen systeemi et aina viikolla parhaiten pärjänneet pääsee viikonlopuks töihin the Adventure baariin. Nää valitsee aina neljä 37 oppilaasta, yks aina jokasesta kategoriasta (free pour, bar, flair & tests). En tiä missä noista oon pärjänny hyvin mutta pärjännyt oon kummiskin, koska tänä viikonloppuna oon yks niistä neljästä onnekkaasta. Mun työt alkaa tossa parin tunnin päästä (kello on täällä nyt 4) ja jänskättää kyllä!!! Meijän työtehtävät on kummiski vähän kivempii ku mitä Suomes. Me toimitaan siis barbackeina siellä. Meijän tehtäviin kuuluu siis baarin täyttäminen ja lasien kerääminen, mut ennen kaikkee asiakkaiden viihdyttäminen ja niihin tutustuminen. Learn the difference, Suomes tuntuu silt et barbackit ei saa ees jutella asiakkail, ne vaa kattoo nyrpeesti eikä ees hymyile. En haluis yleistää mut meni jo.
En osaa puhuu enää suomee. Ja ei mulla muuta täl kertaa, mo!
Meijän koulul on semmonen systeemi et aina viikolla parhaiten pärjänneet pääsee viikonlopuks töihin the Adventure baariin. Nää valitsee aina neljä 37 oppilaasta, yks aina jokasesta kategoriasta (free pour, bar, flair & tests). En tiä missä noista oon pärjänny hyvin mutta pärjännyt oon kummiskin, koska tänä viikonloppuna oon yks niistä neljästä onnekkaasta. Mun työt alkaa tossa parin tunnin päästä (kello on täällä nyt 4) ja jänskättää kyllä!!! Meijän työtehtävät on kummiski vähän kivempii ku mitä Suomes. Me toimitaan siis barbackeina siellä. Meijän tehtäviin kuuluu siis baarin täyttäminen ja lasien kerääminen, mut ennen kaikkee asiakkaiden viihdyttäminen ja niihin tutustuminen. Learn the difference, Suomes tuntuu silt et barbackit ei saa ees jutella asiakkail, ne vaa kattoo nyrpeesti eikä ees hymyile. En haluis yleistää mut meni jo.
En osaa puhuu enää suomee. Ja ei mulla muuta täl kertaa, mo!
31. toukokuuta 2012
Kuulumisia.
Taa on mun toinen kerta kun koneelle ehdin tan kurssin aikana, mutta halusin nyt kayttaa tan mahdollisuuden hyvakseni. Mun pyha lupaukseni pysya pois facebookista romuttui aika pian, eka viikko oli vahan sellasta santailya ja seuran etsimista. Oon kylla nauttinut joka hetkesta, liikaakin ehka.
Talla hetkella englannin puhuminen tuntuu niin paljon luontevammalta kuin suomen puhuminen. Mun kaikki toiminta tapahtuu nykyaan englanniks, ajattelut ja laskemiset sun muut. Hairitsevaa. Samalla kuitenkin alyttoman ihanaa.
Voin sanoa etten oo koskaan opiskellu nain rankasti enka varmaan tuu koskaan opiskelemaan nain rankasti. Toisaalta en oo koskaan nauttinu opiskelusta nain paljon kun nyt. Yks yo loysin itteni vessasta itkemasta ja nauramasta samaan aikaan. Taa on mun unelma ja se vaatii paljon mut oon valmis antamaan kaikkeni toteuttaakseni sen.
Koskaan en oo alkoholin takia valvonu, itkeny ja nauranu nain paljon, ainakaan selvinpain.
29. toukokuuta 2012
20. toukokuuta 2012
Matkahdistus.
Niin se vaan iskee, kerta toisensa jälkeen. Tämä on kyllä jo pahimmasta päästä, pariin otteeseen olen pienen sekunnin murto-osan miettinyt jo Suomeen jäämistä. Onneksi Suomi-ahdistus on kuitenkin tällä hetkellä paaljon vahvempi kuin edellä mainittu.
Kävin hermoromahduksen partaalla tänään kun aamulla heräsin siihen että kurkkuuni koskee. Eikä koskenut ihan vähääkään, tuntui että joku olisi tunkenut haarukoita siihen joka puolelta ja koko ajan. 24 tuntia lähtöön ja näin käy, miksi? Iltaa myöten onneksi oloni helpottui. Posti kanssa melkein sai mut itkemään, kun tilaamani piilarit eivät tulleetkaan tällä viikolla (juu kyllä niiden piti. phah, ennenkin oon pettynyt enkä opikseni ole ottanut). Onneksi on kuitenkin Hämeenlinnan Nissen.
Tänään pakkasin. Kävin eilen kovan taistelun itseni ja äidin ja iskän mielipiteiden kanssa siitä kumpi on kätsympi, rinkka vai matkalaukku. Meiltä kotoa ei löytynyt mun mielestä sopivaa matkalaukkua, oli vaan liian isoja ja liian pieniä tai liian leveitä tai liian 90-lukua. Päädin rinkkaan, koska mun mielestä se selässä olis kätevämpi kulkea siellä metrosta toiseen ja näin. Pakkasin ja sain itkupotkuraivarit kun mikään ei meinannu mahtua ja kaikki tuntu muutenkin ihan perseeltä. Sain rinkan pakattua, pidin sitä hetken selässäni ja luovutin.
Äsken käytiin puol 12 aikaan illalla hakemassa mun tädiltä sopivan kokoinen matkalaukku. Huomenna pakkaan siis uudestaan.
Pääni on täynnä kysymyksiä ja aivot täynnä jännitystä ja sydän janoaa seikkailua...okei aika siirappista. Eniveis tuntuu et pää hajoo tästä kaikesta miettimisestä, mietin vaan hulluna et miten pärjään ja selviin. Mut nyt pitää vaan mennä ja elää ja katsoa.
Tänä aikana en varmaan hirveästi tänne tule päivittelemään (niin no, ihan niinku muutenkaan päivittelisin. Haluisin kyllä mutta mullon joku motivaatio-ongelma, tää ei oo tarpeeks mua nyt), mun oli tarkotus lähetellä tänne videoita ja pitää "videopäiväkirjaa", mutta voi olla että se jää. Haluun nyt keskittyä opiskeluun ja tajuta sen että Suomi ei oo ainoo vaihtoehto. Koska mulla oli rohkeutta tähänkin, uskon että mulla on rohkeutta myös vuoden päästä tehdä vielä vähän isompiakin muutoksia.
En laita tähän tekstiin kuin yhden kuvan.
Kävin hermoromahduksen partaalla tänään kun aamulla heräsin siihen että kurkkuuni koskee. Eikä koskenut ihan vähääkään, tuntui että joku olisi tunkenut haarukoita siihen joka puolelta ja koko ajan. 24 tuntia lähtöön ja näin käy, miksi? Iltaa myöten onneksi oloni helpottui. Posti kanssa melkein sai mut itkemään, kun tilaamani piilarit eivät tulleetkaan tällä viikolla (juu kyllä niiden piti. phah, ennenkin oon pettynyt enkä opikseni ole ottanut). Onneksi on kuitenkin Hämeenlinnan Nissen.
Tänään pakkasin. Kävin eilen kovan taistelun itseni ja äidin ja iskän mielipiteiden kanssa siitä kumpi on kätsympi, rinkka vai matkalaukku. Meiltä kotoa ei löytynyt mun mielestä sopivaa matkalaukkua, oli vaan liian isoja ja liian pieniä tai liian leveitä tai liian 90-lukua. Päädin rinkkaan, koska mun mielestä se selässä olis kätevämpi kulkea siellä metrosta toiseen ja näin. Pakkasin ja sain itkupotkuraivarit kun mikään ei meinannu mahtua ja kaikki tuntu muutenkin ihan perseeltä. Sain rinkan pakattua, pidin sitä hetken selässäni ja luovutin.
Äsken käytiin puol 12 aikaan illalla hakemassa mun tädiltä sopivan kokoinen matkalaukku. Huomenna pakkaan siis uudestaan.
Pääni on täynnä kysymyksiä ja aivot täynnä jännitystä ja sydän janoaa seikkailua...okei aika siirappista. Eniveis tuntuu et pää hajoo tästä kaikesta miettimisestä, mietin vaan hulluna et miten pärjään ja selviin. Mut nyt pitää vaan mennä ja elää ja katsoa.
Tänä aikana en varmaan hirveästi tänne tule päivittelemään (niin no, ihan niinku muutenkaan päivittelisin. Haluisin kyllä mutta mullon joku motivaatio-ongelma, tää ei oo tarpeeks mua nyt), mun oli tarkotus lähetellä tänne videoita ja pitää "videopäiväkirjaa", mutta voi olla että se jää. Haluun nyt keskittyä opiskeluun ja tajuta sen että Suomi ei oo ainoo vaihtoehto. Koska mulla oli rohkeutta tähänkin, uskon että mulla on rohkeutta myös vuoden päästä tehdä vielä vähän isompiakin muutoksia.
En laita tähän tekstiin kuin yhden kuvan.
 |
| http://weheartit.com |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)